Schubert – hymyä kyynelten läpi

14 August 2019

Schubert – hymyä kyynelten läpi

Schubert – hymyä kyynelten läpi

25.09.2019
19:00 – 21:00

Schauman Hall

22 euro normalpris/normaalihinta, studerande/opiskelijat 12 euro €Buy tickets now!

Jakobstads Konsertsal Ab

Barockmusikens internationella stjärnor / Barokkimusiikin kansainväliset tähdet

Erich Höbarth, viulu / violin

Alexander Rudin, arpeggione & sello / cello

Aapo Häkkinen, piano

 

Franz Schubert (1797–1828)

 

Sonaatti arpeggionelle ja pianolle a-molli / Sonat för arpeggione ock piano a-moll, D 821

Allegro moderato – Adagio – Allegretto

 

Trio viululle, sellolle ja pianolle Es-duuri / Trio för violin, cello ock piano Ess-dur, D 929

Allegro – Andante con moto – Scherzando – Allegro moderato

 

Franz Schubert oli kerran ihmetellyt, miten kukaan enää voi säveltää Beethovenin jälkeen. Pianotrio Es-duuri on yksi Schubertin viimeisen elinvuoden (”suurin vuosi musiikin historiassa” – Benjamin Britten) tuotoksista, ja se ensiesitettiin uusimman tutkimuksen mukaan Schubertin järjestämässä konsertissa Wienin Musikvereinissa Beethovenin kuoleman ensimmäisenä vuosipäivänä 26. maaliskuuta 1828 (esittäjät olivat Carl Maria von Bocklet, piano, Joseph Michael Böhm, viulu, ja Joseph Linke, sello). Teos kuuluu siis viimeisiin, jotka Schubert ehti kuulla soitettavan ennen kuolemaansa saman vuoden marraskuussa. ”Weltwunder” (András Schiff); ”einer der Gipfelpunkte der Musik überhaupt” (Nikolaus Harnoncourt) – tämä voisi helposti olla säveltäjän testamentti, tai yksi kymmenistä tuona ihmeellisenä vuonna syntyneistä. Schubert tunsi jollain tavoin vapautuvansa Beethovenin kuoltua. Sydäntäsärkevä ailahtelu tunnelmien ja sävellajien välillä – sisäisesti surullisimmillaan silloin kun ulkoisesti onnellisimmillaan – kuten finaalin viimeinen sivu, pilkahdus taivaasta tai ”Dort, wo du nicht bist … ist das Glück”, lukemattomat laulumelodiat Winterreisen hengessä, jodlaus- ja Ländler-aiheet, pianotekstuurissa kaikuvat Schöne Müllerinin sävyt (rauschende Bächlein), tumma, traaginen hidas osa, jonka aiheisto perustuu onnettomaan ruotsalaiseen laulelmaan (”Se solen sjunker ner bak höga bergens topp; för nattens dystra skuggor du flyr o sköna hopp – farväl”). Trion kokonaismuoto on massiivinen, sinfoninen – silti Schubert aina hakeutuu unenomaisen, sisäisen ja hiljaisuudessaan syvän äärelle. Robert Schumann haltioitui triosta ja sen finaalista (”wildes Treiben des Schmerzes und der Lust” – Allgemeiner Musikalischer Anzeiger, helmikuu 1829), jonka pituus on todella taivaallista eikä silti liiallista.

Arpeggione tai jousikitara oli hetken 1820-luvun Wienissä muodissa ollut soitin, joka unohtui nopeasti täysin. Johann Georg Stauffer, wieniläinen kitaranrakentaja, oli kehittänyt arpeggionen vuonna 1823. Schubert sävelsi sonaattinsa arpeggionelle ja pianolle marraskuussa 1824. Schubertin ystävä, kitaristi ja arpeggionen taitaja Vincenz Schuster lienee ollut sonaatin innoittaja ja ensimmäinen esittäjä. Schubert piti arpeggionen soinnista – ikään kuin romanttinen gamba, sen samalla kertaa hellä ja kirkas ääni tuo sonaattiin omaperäisen, melankolisen ja jotenkin järkyttävän sävyn.

 

Franz Schubert frågade sig en gång hur någon kunde fortsätta komponera efter Beethovens död. Schubert skrev sin pianotrio i Ess-dur under sitt sista levnadsår (“det största året i musikhistorien” – Benjamin Britten), och enligt den senaste forskningen uruppfördes trion på en konsert som han ordnade i Musikverein i Wien den 26 mars 1828 (för framförandet stod Carl Maria von Bocklet, piano, Joseph Michael Böhm, violin och Joseph Linke, cello), på årsdagen för Beethovens död. Verket är ett av de sista som Schubert hörde uppföras före han dog i november samma år. “Weltwunder” (András Schiff); “einer der Gipfelpunkte der Musik überhaupt” (Nikolaus Harnoncourt) – verket kunde bra uppfattas som tonsättarens testamente, liksom de tiotals andra verk han komponerade under samma besynnerliga år. På något vis hade Beethovens död en frigörande effekt på Schubert. Trion rymmer en hjärtskärande växling mellan olika stämningar och tonarter – ofta gömmer sig det djupt olyckliga bakom en tillsynes euforisk fasad – som på finalens sista sida, det finns glimtar av himlen men också “Dort, wo du nicht bist … ist das Glück”, otaliga sjungande melodier i Winterreises anda, joddlings- och Ländler-temata, tongångar från Schöne Müller som ekar i pianotexturen (rauschende Bächlein), samt en mörk och tragisk långsam sats vars motiv baserar sig på en sorglig svensk visa (“Se solen sjunker ner bak höga bergens topp; för nattens dystra skuggor du flyr o sköna hopp – farväl”). Trions helhetsstruktur är massiv, t.o.m. symfonisk, men Schubert söker sig ändå alltid till det drömlika, det inre och det stillsamt djupa. Trion och dess final hänförde Robert Schumann (“wildes Treiben des Schmerzes und der Lust” – Allgemeiner Musikalischer Anzeiger, februari 1829), och dess längd är verkligen himmelsk, men ändå inte överdriven.

Arpeggione är ett instrument som var på modet under en kort period i 1820-talets Wien, men som ändå snabbt föll i glömska. Instrumentet utvecklades år 1823 av gitarrbyggaren och wienaren Johann Georg Stauffer. Schubert komponerade sin sonat för arpeggione och piano i november 1824, och det var sannolikt Vincenz Schuster, gitarrist och arpeggione-virtuos och vän till tonsättaren, som inspirerade Schubert till att skriva sonaten. Det torde också ha varit han som stod för verkets uruppförande. Schubert tyckte om arpeggione-instrumentets klang; med sin ljuva men kristallklara ton – lite som en romantikens gamba – ger den sonaten en säregen, melankolisk och på något vis omskakande karaktär.